lauantai, 15. syyskuu 2012

Ongelmia...

Tosiaan en nyt tiedä vaikuttaako tämä miten Riordaneihin, mutta saa nähdä. Nimittäin jostain syystä on minulla ollut pitemmän aikaa ongelmia saada miessimit vanhenemaan. Homma ei onnistu, kuin vasta sitten kun peli on tiltannut 10 kertaa ja oikeastaan nyt ei onnistu enää ollenkaan. Tämän vuoksi olen päättänyt poistaa kaikki ladatut ja ladata uudelleen kaiken. Tätä päätöstä edesauttoi myös se, että olen alkanut tykästymään enemmän maxis-match juttuihin ja myös se ladatuissani on myös kaikkea turhaa, joita on vaikea lähteä yksittäin poistelemaan, kun ei tiedä mitä mikäkin kansio sisältää. Toivon mukaan Riordanit eivät kauheasti muuttuisi ja pysyisivät hengissä, jotta voisin tätä jatkaa. Ainakin muutto uuteen naapurustoon tulee.

Muutin myös tässä juuri pelini englannin kieliseksi toivoen vähän parempia nimiä townielle, kun ei nuo suomalaisnimet oikein sovi Riordanien sukuun.

Eli ei pitäisi vaikuttaa paljoa LC jatkumiseen paitsi ehkä sillä, että simit saattavat olla vähän erinäköisiä. Toivottavasti kaikki menee siis hyvin :)

lauantai, 8. syyskuu 2012

Osa 23. Taaperoiden valtakunta

Photobucket
Karola ja Marli tuntuivat tykkäävän enemmän hoitaa toistensa lapsia, kuin omiaan :D Hieman on meinaa vauvat väärillä hoitajilla.

Photobucket
Toisaalta aika nätti sim, mutta jotenkin kauhean miesmäinen kasvoista. Ehkä se on noiden kulmakarvojen syy.

Photobucket
Karolaa ei selvästikään kiinnostanut mitä Marlilla oli kerrottavaa aamiaispöydässä.

Photobucket
Häntä kiinnosti enemmän takamus pystyssä siivoileva kotiapulainen.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Voi, että mä oon niin rakastunut tohon Marilyniin :)

Photobucket
No niin kohti taaperoikää siis! Karola selvästikin toivoo jo uutta lasta, mutta pyh et kyllä saa.

Photobucket

Photobucket
No aikas veikeä Carolinesta tuli!

Photobucket
Caroline pistettiin sivuun muodonmuutoksen jälkeen, sillä vielä oli kasvamatta kaksoset.

Photobucket
Niin ja tämännäköinen taapero Carolinesta tuli. Melkein jo harmittaa, ettei tätä söpöläistä voinut ottaa enää perijäkisaan :( Luonnepisteet: 5, 8, 10, 10, 1.

Photobucket
Noh katsotaan millaisia näistä seuraavasta perijänpaikasta tappelevista sitten tulee!

Photobucket

Photobucket
Tässä Tania. Sanokaa mitä sanotte, mutta mä tykkään! Ja luonnepisteitä seuraavanlaisesti: 10, 5, 6, 4, 10.

Photobucket
Ja tässä supersuloinen Timothy ja hänellä luonnepisteet menevät näin: 10, 3, 1, 2, 10.

Photobucket
Haha en sitten tiedä kumman puolesta Joshua pelkää: kissan vai Carolinen.

Photobucket
Voi että se on ihana<3

Photobucket
:D

Photobucket

Photobucket
Kissa tässä tosiaan näyttää eniten kärsivän.

Photobucket
Isät "päässeet" opettamaan taitoja. Kerrankin myös lapset oikeissa osoitteissa.

Photobucket
Marli muuten ei ole vieläkään löytänyt sopivaa työpaikkaa arkkitehtuurialalta :(

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Niimpä heti kun selkänsä kääntää niin Nanna tekemässä pahoja!

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Marli tykkää hoitaa myös siskoaan, vaikka omatkin lapset tarvitsisivat vaipanvaihtoa.

Photobucket

Photobucket
Marilyn on ihanan tyyne :)

Photobucket
Marilynin ilme on tollane "ai puuroo vaan?".

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Arki oli aika tavallista: taaperot tekivät pahojaan.

Photobucket
Ja tietenkin heidän vaippansa haisivat jatkuvasti. Varsinkaan, kun ei talosta oikein löytynyt innokkaita potalle viejiä tai edes vaipanvaihtajia.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Konradilla ei kyllä ole kalaonnea.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
"Oon taas varmaa paksuna!" Marli ilmoitti miehelleen, kun juoksi kohti vessaa oksentamaan. Konrad ei ehtinyt edes vastava vaimolleen mitään.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Ajatelkaa siinä leikkivät täti ja tämän siskonlapsi :D

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Tästä ollaan Nanna jo puhuttu?

Photobucket
Ja juuri Nannan takia joutui sitä ruokaakin tekemään vessan pöydillä. Vähän ällöttävää sinänsä.

Photobucket
Ja raskaus tosiaan varmistui vatsan pullistumisella.

Photobucket

Photobucket
Hei oikeesti tää on jo liian söpöä :3 mä kuolen tänne!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Ylennyksiä ylennyksien perään. Latasin muuten sen hackin, jonka avulla ei tarvitse enää hommata kavereita, jotta voisi ylentyä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Timothy on söpö vaikka parkuessaan!

Photobucket
Voih!

Photobucket
Lenni OLI siis söpö ennen kuin kasvo tuollaiseksi :(

Photobucket
Tää on kyllä erottomaton parivaljakko!

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Pikkuinen Timothy tuli isäänsä vastaan pihalle ja samalla näyttämään kävelemisen taitoja.

Photobucket
Samaisena iltana oli taaperoiden kuitenkin kasvettava. Onneksi!

Photobucket
Tässä siis Tania, joka on kyllä vieläkin nätti.

Photobucket

Photobucket
Oijoi tämä Timothy!

Photobucket

Photobucket
Ja tietenkin Caroline, joka hänkin nätti.

Photobucket
Suruksemme voin ilmoittaa, että ketkut nimeltä Joshua ja Karola eivät kuunnelleet sääntöjäni. Eli uusi lapsi tulossa heille.


Kommenttia saa lähettää ja toki ilmoitelkaa omista osistannekin, kun unohdan välillä tarkistella niitäkin :D Ja sitten tulee huonomieli, kun huomaan, että on jäänyt jonkun osia lukematta.

 

keskiviikko, 5. syyskuu 2012

Osa 22. Hääyön häiriköt

Photobucket
"Terve iskä. Sori ku tullaan näin myöhään", Marli sanoi nopeasti, kun jo harppoi sisään Joshuan ohi, joka ei meinannut saada sanaa suustaan. Marli? Hänen tyttärensäkö? Eikö hänen pitänyt olla yliopistolla?

Photobucket
"Niin ja tuo on Konrad. Ole kiltti hänelle", Marli sanoi huvittuneena, kun katsoi isänsä pöllähtynyttä katsetta. "Joo Konrad, Konrad Parkkinen", mies sanoi ja ojensi kätensä Joshualle.

Photobucket
"Haha menit lankaan", Konrad sanoi, kun vetikin kätensä pois juuri kun Joshua oli tarttumassa siihen.

Photobucket
"Jaha huumorimiehiä", Joshua nauroi. Marli katsoi vähän ärtyneenä Konradia. Maha painoi jo sen verran, että olisi paljon mukavempaa päästä istumaan, kuin seisoskella eteisessä.

Photobucket
He kokoontuivat keittiönpöydän ääreen ja Milburnkin liittyi heidän seuraansa herättyään muiden jutteluun ja kolinaan.

Photobucket
"Noh veliseni mikset ole vielä yliopistolle lähtenyt?" Marli kysyi Milburnilta, joka vain nosteli olkiaan. Hänkin oli hieman yllättynyt siskonsa tulosta. Eihän tämä ollut poissa kuin 2 vuotta, joten ei hän ainakaan ole yliopistoa käynyt loppuun.

Photobucket
"Kultaseni tuota... olet siis raskaana. Vai?" Joshua yritti kysyä. Iso pyöreä vatsa ei ollut jäänyt huomaamatta.

Photobucket
"Juu kyllä hän on", Konrad ehti vastata ennen Marlia.

Photobucket
Joshua ei tiennyt mitä sanoa. Hän siis saisi lapsen ja lapsenlapsen varmaan samoihin aikoihin. Huh. "No sepä hienoa! Jäätte toki tänne asumaan. Ainakin synnytykseen asti ja  toki pitempääkin. Tosi mukavaa saan jonkun, jolle voin puhua raskaudesta", Karola sanoi iloisesti.

Photobucket
"Joo no se on hyvä", Konrad sanoi iloisesti. "Just isä si hommannut uude muija ja vielä uusi muksukin tulossa. Et si kauaa surrut äitiä", Marli töksäytti ja sai Joshualta pahoja katseita. Karola kuitenkin vain naurahti ja pudisti päätään Joshualle. Kyllä hän ymmärsi tyttöä.

Photobucket
Milburn ei jaksanut enää kuunnella höpinöitä raskauksista ja siskon ovelia haukkumisia Karolaa kohtaan, vaan päätti lähteä pehkuihin. Olihan huomenna koulukin.

Photobucket
Marli kertoi myös olevansa kihloissa Konradin kanssa.

Photobucket
Ja tottakai tämä sai aikaan kauhean pitkän keskustelun tulevista häistä.

Photobucket
Vasta myöhään aamuyöllä pääsi pari omaan huoneeseensa, joka oli Marlin vanha huone, mutta sinne kannettiin Kristenin ja Kasimirin vanha sänky.

Photobucket
"Tiedätkös kulta, olen todella iloinen, että otat tämän näin hyvin ja jaksat tukea minua. Moni ei jaksaisi kasvattaa toisen miehen lapsia", Marli sanoi kiitollisena. "Voi kuule mä rakastan sua ja rakastan myös tulevia lapsia, vaikka ne eivät olisikaan minun. Me voimme hankkia yhteisiä lapsia sitten myöhemmin", Konrad sanoi. "Odota kuule vaan. Katsotaan kuinka kestän synnytyksen ennen kuin ruvetaan puhumaan enemmästä lapsimäärästä", Marli nauroi.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Parin viikon päästä synnytys käynnistyikin.

Photobucket
Konrad oli kylmänrauhallinen ja ajatteli pedata sängynkin odotellessaan, kun taas Marli karjui ärräpäitä vieressä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Elikkä poika punaisilla hiuksilla ja nimeksi tuli Timothy.

Photobucket
Ja tyttö ruskeilla hiuksilla ja nimeksi Tania.

Photobucket
No ohhoh myös Karola päätti synnyttää samaan aikaan. Onneksi vain yhden lapsen.

Photobucket
Tässä on Caroline. Toivottavasti viimeinen Joshuan lapsi.

Photobucket
Marlikin näytti innostuneisuutensa, vaikka ei liiemmin tuntunut Karolasta pitävän. Mutta olihan hän saanut uuden siskon tai ainakin puolisiskon.

Photobucket
Riordaneiden iso tontti alkoi käydä vähän liian hitaalla ja bugitti kamalasti, joten tontin vaihto oli lähes välttämätöntä. Vähän pienemmälle tontille siis ja täysin uuden talon jouduin rakentamaan. Noh en edes pitänyt entisestä talosta, joten ehkä sekin oli syy miksi tontin vaihdos.

Photobucket
Uudessa talossa ei Milburn kauaa viihtynyt, vaan päätti soittaa taksin yliopistolle.

Photobucket
Hei hei Milburn! Voisin nyt paljastaa, että tosiaan Marlista tuli perijä. Milburn ehti yliopistolla kuollakin kertaalleen kiitos sen vaarallisemmat sairaudet hackin, mutta onneksi haudantakaimen avulla sain hänet takaisin elävien maailmaan.

Photobucket
Ja tässä on se uusi talo! Tuollainen aika perus ja päätin nyt tehdä ilman perustuksia (niitä korokkeita) ja tuntuu vaan niin paljon kodikkaammalta mulle. En siis ole niitten korokkeiden ystävä.

Photobucket
Pienoinen taloesittely on aina paikallaan. Elikkä tässä alakertaa.

Photobucket
Ja yläkertaa, joka on aika kesken, kuten huomaatte. Nyt löytyy jopa vähän enemmän noita makuuhuoneitakin.

Photobucket
Karolalle tuli joku ihme lemmikkikuume, kuten myös pelaajalle, joten soitto lemmikkiadoptioon oli siis tiedossa.

Photobucket

Photobucket
Ja sieltä putkahti tälläinen Marilyn niminen vanha koira. Oli pakko ottaa tämäkin, kun oli niin perheeseen sopiva.

Photobucket
Mutta koska Karola toivoi pentua niin piti sekin sitten hommata. Huomatkaa, että nyt siirrytään koiriin. Kissat kyllästyttävät jo.

Photobucket
Tässä siis Lenni.

Photobucket
Ikionnellinen Karola rutistelemassa Lenniä.

Photobucket
Ja kaikki muistaa, että talossa asuu vieläkin kaksi kissanketkua, eli Nanna ja Maximus. Nämä kissat saavat asua näillä näkymin kuolemaansa saakka Riordaneilla.

Photobucket
Alan olla jotenkin niin tyytyväinen, että otin Konradin sukuun. Se on vaan niin ihana!

Photobucket
Tosiaan nää kuvat taas hyvässä järjestyksessä eli esitellään nyt vähän huoneitakin. Eli tässä keittiö. Huomatkaa, että talo on tehty vaihteeksi periaatteella "tätäkään en ole ikinä käyttänyt, mut nyt käytän hähää" ja toki mukaan on otettu tuttuja ja turvallisia kalusteita.

Photobucket
Mä niin tykkään tästä keittiöstä. Käytin taloon muutenkin vähän enemmän värejä, kun edellinen talo oli niin harmaa ja tumma.

Photobucket
Olkkari, josta en niinkään pidä. Noh toisaalta en ikinä onnistu olkkareissa. En ymmärrä miten joku edes saisi niistä hienon näkösiä.

Photobucket
Ja tässä on nuorenparin (Marli ja Konrad) makkari. Ja huomasin vasta, että toinen yöpöytä on vähän liikaa seinän sisällä. Hups.

Photobucket

Photobucket
Vauvahuone :)

Photobucket

Photobucket
Vähän hassun värimaailman omaava harrastehuone. Vastakkaisilla seinillä olevat mustat paneelit olisi siskoni mielestä voinut jättää pois, kun olivat hänen mielestään niin rumat, mutta mä tykkään ja enkä oo noita ikinä käyttänyt.

Photobucket

Photobucket
Hieman sekainen eteinen. En nyt jaksa muita huoneita esitellä, mutta tässä nyt nämä parhaimmat palat.

Photobucket
Marilyn oli talon esittelyn aika ehtinyt mennä ketkuilemaan. Pöh arvostaisit nyt ees vähän, kun kerta pääsit Riordaneiden ruusuiseen elämään.

Photobucket
En halunnut, että Joshua jättäisi Karolaa pian yksin, kun Karolalla kuitenkin oli vielä paljon aikaa elää, joten Joshua sai luvan ottaa hieman elämäneliksiiriä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Eikä ihan vähää :D

Photobucket
Lemmikkien määrän kasvettua tuntui, että ruokakipot olivat jatkuvasti tyhjiä. Toki sitä voisi ostaa enemmän ruokakippoja, mutta kun talo on suunniteltu niin tarkkaan ettei sinne kyllä enempää kippoja voi tunkea. Pilaisi koko sisustuksen! XD

Photobucket

Photobucket
Konrad ja Marli tosiaan olivat jo kihloissa, joten pitihän Konradille sitten saada kunnon sukunimi! Tosin nyt hänellä on sama nimi kuin suvun toisella Konradilla (Kristenin ja Kasimirin lapsi), joten molemmat ovat nyt Konrad Riordaneita.

Photobucket
Häätkin olivat niin tylsät, kun oli vain Karola ja Joshua todistajina.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Aaaaww toi Konrad <3

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Marilynkin tuli katsomaan tuoreen hääparin ja "vanhus"parin tanssimista. Todellisuudessahan Karola on melkein samaa ikää Marlin ja Konradin kanssa :D

Photobucket
Parin hääyö alkoi kyllä mahtavasti. Maximus tuli riehumaan makkariin ja Marilyn muuten vain hengaamaan.

Photobucket
"Ei saa häiritä toisten hääyötä senkin ketku! Ajattele nyt he pelehtivät nyt ensimmäistä kertaa.... tai siis heidän pitäisi, mutta Marli ei olekaan mikään kunnollinen lapsi. Ei ole vanhemmat opettaneet ettei ennen naimisiin menoa pelehditä", Joshua sanoi. Eipä tainut muistaa olevansa itse Marlin isä...

Photobucket
Pienen alkuhämmingin ja kissan ja Joshuan ulosheittämisen jälkeen pari pääsi kuitenkin itse asiaan.

Photobucket
Mutta Maximus ei pysynyt kauaa huoneesta pois.

Photobucket
Myös toisessa makkarissa vähän juhlittiin Marlin ja Konradin avioitumista.

Photobucket
Voivoi pikku-Lenni ei uskalla mennä syömään, kun isot pahat ketkukissat ovat pelottavia :(

Photobucket
Tässä muuten talon erikoinen lemmikkikatras. Aika väritöntä muuten!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Konradista voisin nyt kertoa sen verran, että hän on tietotavoitteinen ja elämänhaaveena tosiaan saada 20 hyvää ystävää. Muita tietoja en tietenkään ole ottanut ylös.

Photobucket

Photobucket
Konrad päätti myös hakea töitä liiketalousalalta, vaikka perheellä kyllä oli rahaa enemmän kuin tarvitsi, mutta olisihan se tylsää olla kaiket päivät kotonakin.

Photobucket
Pikkuinen Lenni se kyllä tykkäsi pissailla keittiön matolle. Lurjus!


Tosiaan en saanut tätä osaa ihan viime viikonlopuksi, mutta toivottavasti nyt riittää että sain edes viikolle. Seuraavan osan ilmestymispäivää en osaa luvata, mutta koitan saada mahdollisimman pian :)

 

perjantai, 31. elokuu 2012

Osa 21. Mutta kuka on hän?

Photobucket

Photobucket
Ja taas oli viikatemiehelle annettu tehtävä. Tällä kertaa oli aika hakea Kristen aiemmin menehtyneen miehensä Kasimirin luokse.

Photobucket

Photobucket
Kristen ei selvästikään voinut uskoa millään, että hänen päivänsä olisivat nyt luetut. Tuntui kuin, että olisi kulunut vain vähän aikaa siitä, kun hän syntyi.

Photobucket
Raskain mielin nainen kuitenkin suostui lähtemään viikatemiehen mukaan.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Seuraavaksi saatiin kuitenkin iloisia uutisia. Nimittäin nyt oli Marlin (Marissa) kasvettava aikuiseksi!

Photobucket

Photobucket
Jouni kuitenkin suri vielä tätinsä poismenoa, eikä oikein keskittynyt esikoisensa kasvuun.

Photobucket

Photobucket
Tavoitteeksi tuli tosiaan perhe ja elämänhaaveksi sitä kautta päästä arkkitehtuurin huipulle eli kaupunkisuunnittelijaksi. Mieltymyksin kuului sitten, kuten kuvasta näkyy, hajuvedellä hajustetut tyypit, joilla on vähän erikoisemman väriset hiukset. Ei niin naturalit. Inhokkeihin taas kuului liikaläskit.

Photobucket
Kova on suru Joshualla ja Marlilla :D

Photobucket
Ja Marlia tietysti hieman muokkailtiin.

Photobucket

Photobucket
Muistattekos tämän kissan? No Maximushan se siinä kasvaa.

Photobucket
Ja kasvoi tosiaan tylsäksi kissaksi. Tylsää!

Photobucket
Rikosetsivän homma haisee vai?

Photobucket
Taasko!

Photobucket
Tällä kertaa vuoro on Katharinan.

Photobucket
Tämä nainen sentään lähti vähän iloisemmin. Hyvästi Katharina <3

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Voi sua Jouni oot nyt ainut vanhus talossa :(

Photobucket
Jaaha kukas tämä on?

Photobucket
NO JAAHA! Tämän neidon nimi on Karola Valli ja kuten näette hän on aika läheisissä väleissä Joshuan kanssa.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Arght Maximus senkin huonosti koulutettu katti!

Photobucket
Tosiaan Nanna ja Maximus saivat toimia ikään kuin koelemmikkeinä, kun minua vähän huolestutti onko joku bugi iskenyt lemmikeihin, kun ei Vihtori ja Mimmu saaneet pentuja. Tästä kuitenkin huomaamme että ei näköjään. Tosin nämä pennut syntyivät 6 tunnin jälkeen siitä kun Nanna tuli raskaaksi.

Photobucket

Photobucket
Olen tosi kekseliäs näiden nimien suhteen. No mutta nämä on vain koepentuja... tosi raakaa.

Photobucket

Photobucket
Marli ei kauaa jaksanut kotona olla, vaan päätti soittaa taksin yliopistolle. Nähdään jos nähdään!

Photobucket

Photobucket
Joshua päätti peittää Marlin lähdöstä auheutuneen tyhjän kolon itsessään pyytämällä Karolaa asumaan luokseen.

Photobucket
Pienen muodonmuutoksen jälkeen. Ei mikään nätti simi, mutta Joshua tykkää niin mikäs siinä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Anteeksi piti vielä vähän kokeilla :D Nämä pennut tosiaan syntyivät kaksi tuntia raskauden alkamisesta, joten uskon pelissäni olevan joku bugi.

Photobucket

Photobucket
"Hienot" nimet jatkuvat.

Photobucket
Nämä vuorostaan olivat tummanharmaita.

Photobucket
Milburn on selvästikin hyväksynyt Karolan äitipuolekseen, kun kerran saa pelata pojan kanssa.

Photobucket

Photobucket
Äitipuoli tarkoitti myös ruuanlaittoa, joten Milburnkin sai välillä kunnon ruokaa, vaikka sitten palanuttakin.

Photobucket
Viikatemies se tykkää vierailla. Nyt oli Jounin aika lähteä vaimonsa luokse.

Photobucket
Olihan mies tuntenut itsensä hieman yksinäiseksi, kun muut vanhukset olivat kuolleet pois hänen ympäriltään, mutta ei lähtö silti tuntunut kivalta.

Photobucket

Photobucket
Jack senkin vanha ketku! Ei saa pelotetta lapsenlapsenlasta.

Photobucket

Photobucket
Karolan toiveena oli perustaa 5 huippuluokan yritystä (in your dreams), joten näin vähän turhana pitää häntä jossain kaupankassalla töissä.

Photobucket
Ainakin Milburn saisi kokopäiväisen äitipuolen.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Merissakin päätti vierailla ja tulla katsomaan millainen nainen on hänen paikkansa ottanut.

Photobucket

Photobucket
Joshua päätti kihlautua Karolan kanssa, mutta selvästikään ainut ketä ei asiasta pitänyt oli Jack. Ihme risooja!

Photobucket
Ja päätti mennä vielä jääkaapillekin ja pilasi samalla tämän tunteikkaan kuvan. Höh!

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Kostoksi Jack pelästytti Karolan.

Photobucket

Photobucket
Kihlautumisen jälkeen Joshua kyllä meni hautausmaalle, jossa hän itki kauan vaimonsa Merissan haudalla.

Photobucket
Aiemmin tunteensa hyvin piilottanut mies vuodatti kaiken surun ulos nyt.

Photobucket
Jack rajota nyt!

Photobucket
Sillä välin Karola tutustui vessanpönttöön. Tiedätte varmasti mitä tarkoittaa. Ja voin sanoa, että tämä ei tosiaan ole minun suunnittelema.

Photobucket

Photobucket
Ja pian raskaus oli virallista.

Photobucket

Photobucket
Milburn oli selvästikin innoissaan, että hänestä tulee isoveli.

Photobucket

Photobucket
Ennen vauvan syntymää piti tosiaan hoitaa sukunimi asiat, jotta ei kävisi niin, että vauvasta tulisi Valli.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Ja kissojen kasvua! Näitä tosiaan oli kaksi.

Photobucket
Ja näitäkin kaksi.

Photobucket

Photobucket
Talon täyttyessä koepennuista oli nyt aika antaa heidät pois.

Photobucket

Photobucket
Heippa!

Photobucket
Torakkaongelma! Josta siis kaikki saivat flunssan ja joka sitten lähti yliopistolle ja tarttui siellä kaikkiin. Ja kiitos "realistisemmat taudit"-hackin totta kai melkein puolet yliopistolla kuolivat flunssaan. Eikä kukaan oikeesti parantunut tai jos parantui niin sai uuden tartunnan. Joten hack meni kyllä poistoon.

Photobucket
Takaisin Riordaneihin! Milburnin oli nyt aika kasvaa teiniksi.

Photobucket

Photobucket
Tosi cool kaveri!

Photobucket
Tavoitteeksi tuli tieto ja elämänhaaveeksi tuli päästä ammattimaiseksi juhlavieraaksi eli löysäilyn huipulle. Mieltymyksiin kuului ruuanlaiton taitavat ja koruja pitävät tyypit, mutta hajuvedet olivat kamalia pojan allergian vuoksi.

Photobucket
Kuten huomaatte flunssa tosiaan tarttui.

Photobucket

Photobucket
Eräänä yönä sitten perheen ollessa rauhallisesti nukkumassa koputettiin perheen talon oveen. Joshua vasten tahtoisesti kömpi ylös sängystään ja lähti varovasti katsomaan kuka uskalsi häiritä perheen yötä.

Photobucket

Photobucket
"Mitä ihmettä?" Joshua sai sanottua kun hän näki oven takana seisovan henkilön.


Hohoo jätän nyt tähän! Kuka mahtaa olla oven takana? Arvailuja saa heittää. Ensi osa tulee ehkä jopa viikonlopun aikana tai sitten menee ensi viikolle.

 

lauantai, 18. elokuu 2012

Osa 20. Ennustajaeukko kyläilee

Photobucket
Arki oli lähtenyt Riordaneilla hienosti käyntiin pikku-Milburnin kanssa.

Photobucket
Uskokaa pois Katharina ei pelästynyt Kristeniä, vaan vanhaa Jackia, joka tuntuu nauttivan lapsiensa pelottelemisesta.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Kasimirkin oli vanhasta iästään huolimatta jaksanut pitää kuntoaan yllä.

Photobucket

Photobucket
Aivan liian pian kuitenkin tuntui, että oli taas aika sanoa vauvaiälle hyvästit ja mennä kohti taaperuuksia. Olihan sekin toki mukavaa nähdä kuinka poika kasvoi varsinkin nyt, kun Merissakin oli pojan elämässä mukana.

Photobucket
Pojasta kasvoi kyllä aika veikeä ! Ei oikein tiedä sitten ketä nämä lapset oikein muistuttaa.

Photobucket
Kirsillä tuntui olevan jotain Merissaa vastaan. Aina silloin harvoin, kun Kirsi tuli kummittelemaan niin hän kummitteli vain Merissalle. Olikohan syynä sitten Merissan uskottomuus Joshualle?

Photobucket
Kuitenkin Merissan hoitaessa puutarhaa tuli Kirsi taas tervehtimään häntä. Hän pelotteli naistan varmaan viisi kertaa peräkkäin ja sitten...

Photobucket
... Merissa vaipui kasvihuoneen multaiseen maahan. Kuolleena.

Photobucket

Photobucket
Pian löysivät myös talon asukit naisen elottoman ruumiin. Myöskin Kasimir suri tätä menetystä suuresti, vaikka tuntuikin, ettei hän olisi koskaan ollut kovin läheinen tämän kanssa. Todellisuudessa kuitenkin Kasimir oli Jounin tavoin yksi Merissan rakastajista.

Photobucket
Marlille äidin poismeno oli myös kovapala, kun taas Joshua tuntui ottavan asian kylmänrauhallisesti. Miehen kasvot eivät värähtäneetkään hänen katsoessa ruumista. Hän tyytyi vain viemään Marli-raukan sisälle, ettei tytön tarvitsisi katsoa.

Photobucket
Joshuan ainoa huolenaihe tuntui olevan vain hänen oma pärjäämisensä.

Photobucket
Hänellähän oli nyt kaksi lasta elätettävänä, mutta vaikka hän olikin lähes koko ajan huolehtinut yksin lapsistaan tuntui hänestä, ettei hän osaisi enää.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Seuraavana aamuna tuli viikatemies taas käymään.

Photobucket
Tällä kertaa vuoro oli Mimmun, joka oli jo sen verran vanhuudenhöperö, että katsoi aivan väärään suuntaankin, kun viikatemies oli hänen takanaan.

Photobucket
Hyvästi Mimmuli <3

Photobucket
Joshua ei todellakaan tuntunut kauaa surevan edesmennyttä vaimoaan.

Photobucket

Photobucket
Ei oo todellista! Tuttu teini...

Photobucket
Ja tulihan tämä sitten toki varmaan kolme kertaa peräkkäin.

Photobucket
Viidennellä kerralla jo onnistui saada joku nättikin simi, mutta ikävä kyllä Joshua ei tuntenut vetoa tähän simiin. Nyyh.

Photobucket
Seinälle muuten saatiin nyt jo Joshuan muotokuvakin. Hieman persoonallisempi.

Photobucket
Joshuasta talo tuntui tyhjältä ilman kissoja, joten soitto lemmikkiadoptiopalveluun (?) oli tarpeellista. Hyvä kun oli päivä kulunut Mimmun poismenosta.

Photobucket
Herralla on kyllä mahtavat hiukset !

Photobucket

Photobucket
Samaan aikaan, kun poliisisetä ja Joshua juttelivat saapui kylään taas vaihteeksi tuttu luurankomies. Tällä kertaa vuoro oli Kasimirin :( Lempivanhukseni, joka sentään sai toteutettua elämänhaaveensa, mutta silti joutuu lähtemään ensimmäisenä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Hyvästi Kasimir <3

Photobucket

Photobucket
Ja tässä tosiaan on se uusi kissa! Nimeksi tuli Nanna.

Photobucket

Photobucket
Perheeseen hankittiin myös toinen kissa. Nimeksi tälle pennulle tuli Maximus.

Photobucket
Perheen lasten oli pärjättävä aikalailla omillaan. Marlikin joutui välillä antamaan veljelleen syötävää, kun eivät aikuiset muistaneet.

Photobucket
Katharina kuitenkin yritti välillä viettää aikaa pojan kanssa, sillä se tuntui helpottavan surua, jonka Kasimir oli tuottanut. Hän ja Kasimir kun olivat olleet todella hyvät ystävät.

Photobucket
Kuka meni rikkomaan lampun! Ja toisen samanlaisen olkkarista, mur.

Photobucket

Photobucket
Uuden ylennyksen voimin Joshua kutsui taas tutun eukon pihaan.

Photobucket
Ahhahaha tämä on tää inkkarityttö! Ei kiitos, koska noita silmiä en oikeestaan halua.

Photobucket
En oikeesti halua enää uskoa tätä... EI!

Photobucket
Hihihi Vihtori<3

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Nanna löytänyt vähän ison kaverin itselleen? Kun ei pienestä Maximuksesta oikein vielä ollut mihinkään niin piti sitten kaveerata johtajasuden kanssa.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Ennustajaeukon ilme kertoo kaiken. Taasko!

Photobucket
Joshua alkaa näyttää jo hyvin epätoivoiselta. Mutta uskokaa pois eihän taivaalta sitten tippunut muita kuin se teini, joten eukko hyvästeltiin nopeasti.

Photobucket

Photobucket
Ei taida tulla kokkia Marlista.

Photobucket
Jälleen oli taas Milburnin aika kasvaa!

Photobucket
Söpöksi pikkupojaksi !

Photobucket
"Joshua-kulta sinähän voisit mennä hoitamaan kasvit tänään", Kristen sanoi siskonpojalleen, joka ei kyllä näyttänyt yhtään innostuvan tätinsä ideasta.

Photobucket
"Joo se olisi kyllä hyvä homma sinulle poikani", Jounikin sanoi. Varmaan siksi ettei itse halunnut mennä.

Photobucket
Joten Joshua meni vastentahtoisesti kitkemään rikkaruohoja.

Photobucket
Ja työtähän riitti! Mies oli kasvihuoneessa vielä aamullakin ja puutarhurikin tuli auttamaan häntä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Kristen oli iloinen nähdessään, että Milburn tuntui viihtyvän koulussa ja oli saanut paljon uusia ystäviä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Marlin äitihahmoksi oli noussut Katharina-mummi, joka hoiti lapsia kuin omiaan.

Photobucket
En sitten tiedä kuinka hyvin Marli sai nukuttua, kun Katharina meni pimpottamaan pianoa.


Anteeksi vähän tylsä osa, mutta en vain keksinyt mitään näihin kuviin. Toivottavasti ensi osasta tulisi sitten parempi. Ja tosiaan aloitin nyt lukion, joten aikani menee aikalailla siihen ja se tarkoittaa, että näitä osia tulee vähän vähemmän. Yritän kuitenkin ainakin viikonloppuisin saada aina uuden osan ellen enemmänkin. Kuvia kuitenkin on jo kansiossa melkein 400, joten pitäisi vain muokata kuvat ja kirjoittaa tekstit.